Kaksi suomen hevosta lumisessa maisemassa maistelemassa heille tuotua joulukuusta.

Joulukuusi

Luminen metsätie. Mies vetää ahkiota missa julkuusi, koira juoksentelee edessä.

Joulukuusi on joulutraditioista yksi tärkein, ja siitä nautitaan pitkään. Mutta miten joulukuusen käy joulun jälkeen? Tänä vuonna ilmestyi joulukuusellemme hyvä hyötykäyttö. Naapureiden hevoset saivat sen namuksi.Joulukuusi on joulutraditioista yksi tärkein, ja siitä nautitaan pitkään. Mutta miten joulukuusen käy joulun jälkeen? Tänä vuonna ilmestyi joulukuusellemme hyvä hyötykäyttö. Naapureiden hevoset saivat sen namuksi.

Joulukuusen haku alkaa jo joulukuun alussa, ja on hyvä syy päästä monesti metsään hengähtämään. Joulukuusta ei kannata kaataa liian aikaisin, mutta täytyy myös muistaa ajatella että yllättävä paksu lumipeite saattaa aiheutta ongelmia, valitun kuusen tunnistamisessa ja kotiin tuomisessa. Kuusen asettaminen sisälle onkin sitten oma projekti. Meillä kuusi seisoo sinkkiämpärissä, ja latvasta kuusi sidotaan rautalangalla katossa olevaan koukkuun. Vilkkaan kissan takia on vielä muutama rautalanka, kiinnitettynä eri suuntiin. Näin kuusi pysyy tukevasti suorana, eikä hevin kuivu kiitos suuren vedenämpärin. Sillä joulua vietetään pitkään Strandhagenissa, tänäkin vuonna ehti tulla kerkkiä kuuseen. Kun viimein koitti ”Tjugondag Knut” , eli Nuutinpäivä, jolloin joulunvietto lopullisesti päättyy, joulukuusesta piti luopua. Tänä vuonna haikeus kuitenkin muuttui iloksi, sillä naapurin hevoset mauskuttelvat mieluisasti kuusen oksia.

Nuroi harmaa-musta raidallinen kissa pitää tassussa punaista sydäntä mikä roikkuu jolukuusessa.
Joulukuusi, nuorelle kissalle paras mahdollinen leikkipaikka.
Nainen vetää ahkiossa olevaa joulukuusta, avaa samalla hevosaitausta. Aitauksessa odottaa jkaksi ruskeata Suomen hevosta. Kaunis luminen, aurinkoinen talvipäivä.
Joulukuusi matkalla hyötykäyttöön naapureiden hevosille.